Tiistaina oli hauskat harjoitukset. Pelasimme amerikkalaista jalkapalloa, 5kg hiekkapallolla. Tähän lisättynä kiekkoilijan varustus ilman mailaa, ja sääntönä se ettei niitä ole. Pelialustaksi luontevasti kaukalo. Hulvatonta.
Tänään pelasimme nuorempien kanssa. Kaikilla oli hauskaa. Höntsää. Harjoitukset sujuivat kuten ennenkin. Lopuksi valmentaja kokoaa kaikki luokseen. Ilmoittaa lopettavansa. Kiittää kaikkia. Toivottaa täysi-ikäisille hyvää loppu elämää ja onnea jatkoon. Hän tarkoittaa minuakin. Toivoo että tuomme mitallit kotiin. Hän ei itse lähde mukaamme.
Viimeinen turnaus. Loppu elämä. Ei, ei näin. Mitä jos en halua luopua näin loistavasta valmentajasta. Valmentajasta, joka sai nostettua joukkueemme yhteishengen takaisin tälle tasolle. Valmentajasta, joka sai meidät arvostamaan taas tätä lajia. Valmentajasta, josta oikeasti pidimme. Vaikkakin vain vähän aikaa. Liian vähän. Liian vähän aikaa, olen saanut kuulua tähän joukkueeseen. En halua luopua tytöistäni. Mutta mitä jos lauantai onkin se viimeinen kerta, jolloin puen ylleni pelipaidan, #15. Jospa se jatkossa kuuluu jollekkin toiselle.
Mutta miten minä jatkan tästä. En tiedä. Se pelottaa...
Niin totta.
VastaaPoistaHuomasi kyllä heti, kun uusi valmentaja tuli että joukkuehenki nousi 110%.
Meistä tuli paljon parempi joukkue ja pelattiin jopa joukkueena.
Tosi haikee fiilis jo nyt, vaikka lauantai vielä edessä.
<3
Niimpä, vaikka oltiinki yhtenäisiä, niin valmentajan lähtö ja uuden, 100x paremman tulo vielä yhdisti entistä enemmän!
VastaaPoistaVoi olla että lauvantaista tulee ilon ja surun päivä..