Valintatilaisuus - OHI ON!

Tulipahan käytyä. En oppinut mitään uutta.
Paitsi, että alueemme myöhäisheränneetkin saivat mahdollisuuden,
jonka vuoksi aikataulussa hakemuksensa jättäneet kärsivät.
VÄÄRIN!

Luokka oli täynnä mitä epämääräisintä porukkaa.
Itsehän olen täydellinen ehdokas..NOT!
Miten nämä meinasivat pärjätä?!
Säälittävää sanon minä.
Elkää loukkaantuko, vaikka itsenne tunnistaisittekin.
En vain ymmärrä ihmisiä.

Onneksi oli tämä urheilutausta.
Majurin silmät kirkastuivat.
Kehui, että sentään joku!
Vaikka olihan meitä muutama.
Lupaili jo seuraavaa erää.
Jännittää..

TJ 2 ja 9

Olen reissannut viime aikoina. Paljon.
Metallican keikka Tallinnassa. Parasta!
Karkasimme istumapaikoilta.
Meidät löysi lopulta lähes eturivistä.



Eilen kotiuduin kauden päätösristeilyltä. Mahtava reissu.
Uusia ja vanhoja tuttavuuksia.
Toisaalta haikeaa. Tämä saattoi olla viimeiseni.
Luistimet ei vielä ole löytäneet tietään naulaan.
Kuulostaa säälittävältä, mutta en uskalla tehdä sitä.
En vielä.

Minun pitäisi purkaa matkalaukkuni.
Viikon kuluttua pakkaisin sen uudestaan.
Gran Canary, Puerto Rico, 2 viikkoa.
Otan mukaani joukkueemme kapteenin.
Saamme karata todellisuudesta pois.
Kunhan ei vain pölypilvet pilaisi enää matkaamme!

Ylihuomenna valintatilaisuus. En jännitä.
Olen odottanut sitä enemmän kuin yhtäkään näistä matkoista.
Keskiviikko illan seuran päättäjäiset puolestaan
tuntuvat tällä kertaa kiepsauttavan sisukseni ympäri.
Kausi päättyy.
Joukkueet hajoavat.
Tulevaisuus alkaa.

Itsehän en stressaa..

Inhoan juhlia. Inhoan mekkoja.
Kävin ostamassa yliarvostetun lippiksen, ja siihen sopivan mekon.
Pirteän mustavalkoiset. Kummatkin. Pidän niistä.

Minun pitäisi tänäänkin laittautua. Avec. Gaala-ilta. Yäk.
En pidä siitä. Mutta se on samalla kiekkoilta. Teen poikkeuksen.
Ja gaalan jälkeen saan suunnata Lappeenrannan kautta Tallinnaan.
Metallica @ Tallinna 18.04.2010. Tästä pidän.
Mutta tiistaiksi minun tulisi olla takaisin Mikkelissä.
Pitäisi suunnata Tanhuvaaraan. Testeihin.
Kuntopyörällä kuolemaan asti. Siitä en pidä.

Ehkä selviän.
Näen kuitenkin 'tallican.
"You want heavy? 'tallica gives you heavy baby!"

Uhreja..

Olen hoitanut asioita.
Hammaslääkäri. Varattu.
Autokoulu, vaihe 2. Ilmoittauduttu.
Saisin ne alta pois. Sopivasti ennen kesää.

Luin jo toistamiseen Heidi Kettusen kirjan.
Juoni oli edelleen sama. Tyttö intissä, nähtävyys.

Tasan kahden viikon kuluttua olen jo valintatilaisuuteni läpi käynyt.
Olen myös ehkä astetta viisaampi. Tiedän enemmän asepalveluksesta.
Tiedän ehkä myös jo, milloin tulen astumaan palvelukseen.
Tiedän, miten elämäni tulee jatkumaan.

Taas yksi itsemurha.
Jälleen yksi liian nuori kuolemaan.
Sillalta alas.
Tahallaan? Vahingossa?
Hänestä ei olisi uskonut.

Tämä palauttaa mieleeni 3 vuoden takaisen.
Ystäväni kuoleman. Itsemurhan.
Hän oli kuolessaan vielä valtion palveluksessa.
Hänet haudattiin. Arkun päällä Siniristilippu.

Itsemurha. Maailman itsekkäin teko.
Säälittävää. Tuomitkaa vain.
Mutta se on minun mielipiteeni.

Lopputurnaus..

Lähtömme olisi aikaisin, joten maalivahtimme tulisi meille yöksi.
Herätyksestä en pidä, kello on liian vähän.
Oisin halunnut vielä nukkua.
Kamppeet kasaan ja matkaan.
Tästä tulisi luultavasti viimeinen matkani.

Bussissa kaikki löytävät paikkansa.
Ikäeroa emme huomaa. Juttujen taso laskee yhteiselle taajuudellemme. Sitä ymmärtää kuopuksemme, -97 ja me vanhukset, -91.
Kotkaan ei ole pitkä matka, mutta pysähdymme silti.
Valkealan ABC. Ehkä liiankin tuttu paikka.

Perillä olemme kellon lyödessä kymmentä.
Tunnin päästä alkaisi ensimmäinen ottelumme.
Tämän jälkeen saammekin levätä, neljä tuntia.
Maalivahdin patjat toimivat yllättävän hyvinä makuualustoina.
Raivasimme tiemme finaaliin. Ansaitsimme sen.
Ei siksi, että olimme voittaneet itse Sarjan.
Ansaitsimme sen nousemalla 1-3 asemasta kolmessa minuutissa 5-3 voittoon.
Saamme hopeaa. Puolueelliset tuomarit kuullostavat kliseeltä.
Ei pelimme heihin kaatunut.
He vain vaikeuttivat sitä.
Liian paljon.

Olen tyytyväinen. Hopea on paljon.
Sarjassa olemme olleet vasta muutaman vuoden.
Joukkueemme kehittynyt tänä aikana uskomattoman paljon.
Kuinka jo nyt voimme menestyä näin?
Yksi syy. Dream team<3

Huipulla on hyvä lopettaa, sanotaan. En vielä sisäistä tätä.
Ehkä en kokonaan lopettaisikaan.
Ehkä käyn nukkumaan sinikeltaisessa pelipaidassani, jonka sain mukanani kotiin.
Ehkä en nostakkaan sitä seinälle.
Ehkä en ripustakkaan luistimianikaan naulaan.
Ehkä en vielä.

Muutokset ovat hyvästä, mutta tämä tekee surulliseksi..

Viimeisiä viedään..

Tiistaina oli hauskat harjoitukset. Pelasimme amerikkalaista jalkapalloa, 5kg hiekkapallolla. Tähän lisättynä kiekkoilijan varustus ilman mailaa, ja sääntönä se ettei niitä ole. Pelialustaksi luontevasti kaukalo. Hulvatonta.

Tänään pelasimme nuorempien kanssa. Kaikilla oli hauskaa. Höntsää. Harjoitukset sujuivat kuten ennenkin. Lopuksi valmentaja kokoaa kaikki luokseen. Ilmoittaa lopettavansa. Kiittää kaikkia. Toivottaa täysi-ikäisille hyvää loppu elämää ja onnea jatkoon. Hän tarkoittaa minuakin. Toivoo että tuomme mitallit kotiin. Hän ei itse lähde mukaamme.

Viimeinen turnaus. Loppu elämä. Ei, ei näin. Mitä jos en halua luopua näin loistavasta valmentajasta. Valmentajasta, joka sai nostettua joukkueemme yhteishengen takaisin tälle tasolle. Valmentajasta, joka sai meidät arvostamaan taas tätä lajia. Valmentajasta, josta oikeasti pidimme. Vaikkakin vain vähän aikaa. Liian vähän. Liian vähän aikaa, olen saanut kuulua tähän joukkueeseen. En halua luopua tytöistäni. Mutta mitä jos lauantai onkin se viimeinen kerta, jolloin puen ylleni pelipaidan, #15. Jospa se jatkossa kuuluu jollekkin toiselle.
Mutta miten minä jatkan tästä. En tiedä. Se pelottaa...

VR - venaile rauhassa

Juna saapui jälleen myöhässä aikataulusta. Matkustajat panikoivat ehtisivätkö vaihtoonsa. Minulla oli onneksi pitkä vaihto. Pasilassa, 30 minuuttia. Myöhästymisten vuoksi se lyheni viiteentoista.
Mietin, miten selviän kuuden tunnin matkustamisesta yksin, omassa seurassani. Yllätyin. Nautin siitä, vaikka olinkin saanut Italiassa jo mielestäni tarpeekseni junamatkailusta. Siellä emme muutoin matkannutkaan.
Rooma-Trento, Trento-Venetsia-Trento, Trento-München, München-lentokenttä. 4-6 tuntia.
Puuduttavaa, kirjaimellisesti.

Vierustoverini eivät paljoa puhuneet, enkä minäkään heille.
Sain ilokseni seurata lomille suuntaavia sotamiehiä.
Upseerikokelas. Alikersantti. Sotilaspoliisi. Heidät sain viereeni. Voitte kuvitella oloni!
Osa nousi kyytiin vasta Karjaalta. He olivat Suomenruotsalaisia. Ymmärsin kuitenkin heitä, yllätin itseni. He alkoivat puhua minusta, Alik. A. vieressäni ei uskaltanu puhua minulle. Tämä huvitti muita.

Jäin kiinni. Kummini soittaa minulle. Alkaa kyselemään armeijasta. Miksi nyt?! Kiertoilmaisut hallitsen, mutta valintatilaisuutta en voinut välttää. Kokelas V. kuulee tämän.
Hän kääntyy katsomaan minua.
Hänen ilmeensä on näkemisen arvoinen.
Punastun.

TPS-Lukko, 4. kohtaaminen. Minua tervehditään hallin pihalla. Tuttu tuomarikaksikko. Hauska sattuma, pidän siitä.
Minä ja 11 819 muuta. Turkuhalli. Tulostaulu näyttää tilanteeksi 34-2. Kellomies ei osaa hommiaan. Huvittavaa.
Kolmas erä, kello soi, peli päättyy. Kentälle lentää rantapalloja, uimarenkaita ja puhallettava Barbara.
Näin Turussa.
Lukko kesälomalle.

Suuntaan kohti rautatieasemaa. En ole ennen ollut yksin Turussa. Onneksi matka ei ole pitkä.
Saan viestin. Serkkuni on tullut isäksi. Lapsieni ensimmäinen pikkuserkku on syntynyt. Saan kuvan.
Miten suloisia vauvat ovatkaan.
Rakastun oitis<3

Paluumatka sujuu nopeammin. Emme ole yhtä paljon myöhässä. Ehdin seuraamaan monen vihreäasuisen matkaa. Tällä kertaa viereeni istuu upseerikokelas M. Hän jää pois Kouvolassa. Vekaralta, veikkaan.
Kohta olenkin jo kotona.
Pidän siitä.

Matkustaminen on mukavaa, mutta niin on kotiin paluukin.

p.s. Kutsu valintatilaisuuteen.. VIHDOIN!