Lopputurnaus..

Lähtömme olisi aikaisin, joten maalivahtimme tulisi meille yöksi.
Herätyksestä en pidä, kello on liian vähän.
Oisin halunnut vielä nukkua.
Kamppeet kasaan ja matkaan.
Tästä tulisi luultavasti viimeinen matkani.

Bussissa kaikki löytävät paikkansa.
Ikäeroa emme huomaa. Juttujen taso laskee yhteiselle taajuudellemme. Sitä ymmärtää kuopuksemme, -97 ja me vanhukset, -91.
Kotkaan ei ole pitkä matka, mutta pysähdymme silti.
Valkealan ABC. Ehkä liiankin tuttu paikka.

Perillä olemme kellon lyödessä kymmentä.
Tunnin päästä alkaisi ensimmäinen ottelumme.
Tämän jälkeen saammekin levätä, neljä tuntia.
Maalivahdin patjat toimivat yllättävän hyvinä makuualustoina.
Raivasimme tiemme finaaliin. Ansaitsimme sen.
Ei siksi, että olimme voittaneet itse Sarjan.
Ansaitsimme sen nousemalla 1-3 asemasta kolmessa minuutissa 5-3 voittoon.
Saamme hopeaa. Puolueelliset tuomarit kuullostavat kliseeltä.
Ei pelimme heihin kaatunut.
He vain vaikeuttivat sitä.
Liian paljon.

Olen tyytyväinen. Hopea on paljon.
Sarjassa olemme olleet vasta muutaman vuoden.
Joukkueemme kehittynyt tänä aikana uskomattoman paljon.
Kuinka jo nyt voimme menestyä näin?
Yksi syy. Dream team<3

Huipulla on hyvä lopettaa, sanotaan. En vielä sisäistä tätä.
Ehkä en kokonaan lopettaisikaan.
Ehkä käyn nukkumaan sinikeltaisessa pelipaidassani, jonka sain mukanani kotiin.
Ehkä en nostakkaan sitä seinälle.
Ehkä en ripustakkaan luistimianikaan naulaan.
Ehkä en vielä.

Muutokset ovat hyvästä, mutta tämä tekee surulliseksi..