perjantai 21. tammikuuta 2011

ginesginesginesginesgines....

Kaikki oli valmiina alokkaita varten.
Nimet punkissa, kirjat punkkien päällä.
Puolen päivän jälkeen alkoi vilinä.
Hämmentynyttä sakkia siviileissä.
Kaikki piti ohjastaa tupiinsa.
Esitellä kasarmia, varuskuntaa.
Saada lapsoset nukkumaan.
Hulinaa riitti..

Heti tiistaina alkoi koulutus!
Kuinka tehdä punkat, opetella yksikön säännöt,
Miten sinne pihalle järjestytään,
Kuinka puhutella ja tervehtiä ylempiään..
Itselle niin selvää, mutta heille aivan uutta.
Tuntui etteivät he ikinä opi!
Tuntuu osin vieläkin...

Tiistaina haimme palleroisille varusteetkin.
Saatiin joukosta edes hitusen sotilaallisempi.
Vihreitä miehiä vihdoinkin.
Varustus toki aivan perseestä!
Opettelua ja johtajien hermojen kiristystä...

Ensimmäiset viikot mortit juoksivat oppitunneilla.
Kävivät terveystarkastuksissa.
Kuittasivat itselleen aseet ja sukset.
Opettelivat aseenkäsittelyä ja hiihtoa.
Allekirjoittanut hajosi "LUKKO" rastiinsa...

Johtajilla oli suhteellisen paljon vapaata.
Toki lapsosiaan täytyi käydä väliin kaitsemassa.
Joukkueen vanhimpana sain juosta kouluttajien luona.
Sekä huolehtia kaikkien paikallaolosta.

Testasimme osaavatko lapsoset uida.
Käytimme myös alokaisia juoksentelemassa.
Coopper, Jns-areena.
Ylen tätönen tuli tekemään aiheesta uutista.
Ja eikös meikäläinen joutunut kuvaukseen mukaan.
Alokkaat haastatteluun.. EI NÄIN !

Nyt on ensimmäiset viikot takana.
Ensimmäiset ammunnat.
Ensimmäiset sulkeiset.
Ensimmäiset asetarkastukset.
Ensimmäinen lomille lähtö..
Alokkailla siis.. johtajat jäämme kiinni.

Aktiviteetiksi keskimme lautapelit!
5h sai kulutettua nopeasti sotkussa,
Monopolia ja Trivial pursuitia.
Taistelua henkeen ja vereen.
Hauskaa!

Nyt jatkamme iltaa leijonakuninkaan merkeissä!

"gines on kivaa, joukkue!"
"gines on kivaa, rouva alikersantti!"
"no eihän se ole, taaaaaaksee POISTU!"


Hauskaa lomat 1/11 mosat.. eiku

2 kommenttia:

  1. Meidän punkat saa räjäyttää t. Ryhänen & Seppä & Nietjärvi kts!

    VastaaPoista
  2. Meidän punkat saa räjäyttää t. Ryhänen & Seppä & Nietjärvi kts!

    VastaaPoista