sunnuntai 8. elokuuta 2010

7 - 2 = 5

Lomilla tapahtuu kaikenlaista.
Yöllä tytöillä oli hyvää aikaa juoruta.
Tunti kului nopeasti, toinenkin melkein.
Avautumisia. Naurua. Huippua!

Tämän viikko keskittyi tst-koulutukseen.
Oppitunteja aiheesta. Rastikoulutusta.
Varustuksen kokoamista.
Telamiina. Käsikranaatti. KES.
Syöksymistä. Käymistä. Ryömimistä.
Hiekkaa joka paikassa.
Aivan uusia lihaksia. Jumissa tietenkin.
Mustelmien vertailua tuvassa.
Taisteluarvet vain komistavat!
EA-koulutus toi hieman taukoa tetsaukseen.
Kuljetusasennot. PPE. Sidonta.

Keskiviikkona tuvan vahvuus pieneni jälleen.
Neljäs alokas kotiin. C-paperit.
Viidennen 'menetimme' SPOL-joukkueeseen.
Jäin 1. joukkueen ainoaksi naiseksi.

Kokelaat osallistuvat nyt koulutukseen.
Eräänä iltana esittäytyivät joukkueillen.
Henk.koht. allekirjoittaneelle.
Poikien tupaan ei minua muistettu kutsua.
Monestikkohan minut vielä unohdetaan.
Koomista.

Ampumaan pääsimme kahdesti.
Kääntyvät taulut. Osuinko vahingossa?
Tahti tauluille, mars.. ja mars!
Muutenkin osumia alkaa tulla. Kasoja ei.
Tähtäimet kohdillaan. Ampuja ei.
Ehkä vielä enne ATT:ä opin.

Kuukausi palvelusta takana.
Aika on kulunut nopeasti.
Menisikö koko vuosi tällä tahdilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti